Jällivaara | Kaivosmittaus

Ostromapin erikoisosaamiseen kuuluvat erityisenä mittausalana tunnetut kaivosmittaukset, joita on tähän mennessä tehty lähinnä Ruotsin Jällivaaran kunnassa sijaitsevassa Malmivaarassa.

Kyseessä ovat olleet niin sanotut tuotantomittaukset: kaivoskäytäviin merkitään kohdat, joissa poravaunut jatkavat poraamistaan etukäteen tehtyjen suunnitelmien mukaan. Räjäytysten edetessä kallionseinämät kartoitetaan takymetrin avulla. Samalla kiintopisteet merkitään poraamalla pultit kallionseinämään. Lisäksi kallionseinämään merkitään niin sanottu lastilinja, joka on 1,5 metriä kaivoskäytävän tulevan ”lattian” yläpuolella. Jokaisella kaivoskäytävällä on ennakkoon määritelty kaltevuutensa vesivaluntaa varten. Kaltevuus on tavallisesti 1:100 tai 1:50 kaivoskäytävän tyypistä riippuen. Malmivaaran vinoratojen kaltevuus on 1:9.

 

Ostromap on suorittanut myös Malmivaaran eri päätasoja yhdistävien vinoratojen tarkkuusmittauksia useampaan otteeseen. Tällä hetkellä matalin päätaso on 1250 metriä maanpinnan alapuolella. Tämänkaltaiset tarkkuusmittaukset vaativat äärimmäistä tarkkuutta poikkeuksellisissa olosuhteissa, joihin kuuluvat pimeys, melu, ohi ajavat suuret ajoneuvot sekä hetkittäin jopa 100 % ilmankosteus. Ajoittain ilmassa esiintyy runsaasti pöly- ja muita hiukkasia. Mittausten tarkkuusvaatimukset ovat todella tiukkoja, mikä asettaa suuret vaatimukset niissä käytettäville mittauslaitteille, ja edellyttää luonnollisesti äärimmäistä tarkkuutta jokaiselta vaiheelta itse mittausten aikana.

Tämän lisäksi Ostromap on tehnyt keilauksia Malmivaaran eri kaivoskäytävissä sekä Kiirunassa sijaitsevassa LKAB:in kaivoksessa. Keilaus mahdollistaa manuaalisia kartoituksia ja tarkemman kaivoskäytävien muodon tarkastelun tietokoneen näytöltä. Olemme tehneet myös laserkeilausta sekä 3D-malleja kaivosalan eri laitoksista Ruotsin malmikentillä.