Länsiniityn asuinalue Vaasassa | Koneohjaus

Länsiniitty sijaitsee kivenheiton päässä Vaasan nopeasti kasvavasta kauppakeskus Kivihaasta. Alue valmistuu keväällä 2018 ja muodostaa noin 150 omakoti- tai rivitalotonttia. Hankkeen tilaajana on Vaasan kaupunki. Urakan suorittaa Sundström Ab Oy kahden vuoden sopimuksella.

 

Ostromap on ollut mukana projektissa alusta alkaen ja avustaa Sundströmia luomalla erilaisia koneohjausmalleja. Tämän kokoluokan projektissa tarvitaan esimerkiksi maastomallit tienrakennuskerroksia varten ja linja- ja pistemallit kunnallistekniikkaa varten. Malleihin kuuluu myös taustakuvia eli karttoja, jotka kuvaavat, miltä alue tulee näyttämään tulevaisuudessa. Kartat on jaettu eri kategorioihin, kuten sähkö, valaistus, asemakaava, ja niin edelleen. Olemme laatineet mallit tätä projektia varten 2D-piirroksista.

 

 

 

 

 

 

 

Projektin aikana tuemme myös kaivinkoneiden kuljettajia koneohjausjärjestelmän tuella, sekä auttamalla heitä koneiden ja kauhojen käytössä, huollossa ja kalibroinnissa. Lisäksi olemme kehittäneet Sundströmin kanssa oman järjestelmän malleille ja niiden nimeämiselle. Projektiimme kuuluu myös koneiden tarkkuuden valvonta, sillä niiden tulee täyttää InfraRylin vaatimukset. Kuljettajat tekevät tarkastusmittaukset kerran viikossa, ja me olemme dokumentoineet koneiden tarkkuuden InfraKitiin koko projektin ajalta. Tällä tavoin Vaasan kaupunki on voinut seurata, että koneet täyttävät kaikki tarkkuusvaatimukset.

Koneohjausmallien ja tuen lisäksi mittausosastomme on kartoittanut jo aikaisemmin rakennettua kunnallistekniikkaa sekä suorittanut valmiiden teiden tarkistusmittauksia.