Maanmittausta ja metsästystä

Maanmittausta pian 20 vuotta, yksi asia ei ole muuttunut

Maanmittausta ja inframittausta pian 20 vuotta - näin miettii perustaja Stefan Hagman nyt

“Perustimme yrityksen kesäkuussa 2000 yhdessä Ralf Tuorilan ja JNT:n kanssa. Yritys työllistää tänä päivänä 40 henkeä.

Täytyy sanoa, että ala on kehittynyt valtavasti ja kehittyy edelleen huimaa vauhtia. Onneksi meillä on innokkaita motivoituneita henkilöitä, jotka auttavat pysymään kehityksen kärjessä. Haluan osaltani antaa heille vapauden ja mahdollisuuden kehittyä työssään. Tämä näkyy siinä, että me investoimme mielellämme uuteen mittausteknologiaan ja henkilökunnalla on myös valtuuksia toimia ja tehdä ratkaisevia päätöksiä yhdessä asiakkaiden kanssa. Tämä tekee meistä joustavan ja tehokkaan yhteistyökumppanin, joka hyödyntää parasta maanmittausteknologiaa”, kertoo yrityksen perustaja Stefan Hagman.

“Maanmittaus oli hyvin erilaista 20 vuotta sitten. Kun aloitimme, pääasiallinen tehtävämme oli kartoittaa ja dokumentoida johtoja ja kaapeleita niitä omistaville tahoille Pietarsaaren alueella. Johtokarttaa ylläpidettiin yhteisessä Xcity-tietokannassa, joka tunnetaan tätä nykyä nimellä NIS.

Yhteisen johtokartoituksen ideana oli, että kunkin tahon omistamat johdot olisivat kaikkien nähtävillä yhteisessä järjestelmässä ja että yksi mittausryhmä suorittaa kaiken kartoituksen sekä dokumentoinnin maastossa. Tietokannan kasvaessa ja muuttuessa yhä kattavammaksi toimeksiantajamme halusi, että suoritamme heille myös kaapelinäytön maastossa. Rakennus- ja maanrakennusalan mittaustarpeet mahdollistivat kasvun ja sen myötä kasvoi myös henkilökunta”,kertoo Hagman

Snellman ja UPM vauhdittamassa kasvua

“Oy Snellman Ab ja UPM-Kymmene Pietarsaaressa tekivät 2000-luvun alussa suuria investointeja, mikä osaltaan vauhditti kasvuamme merkittäväksi maanmittausyritykseksi. Vuonna 2004 investoimme MENSI GX 200 -merkkiseen 3D-laserskanneriin, joka mahdollisti teollisuusrakentamisen tehokkaat 3D-mittaukset ja -dokumentoinnin. Asiakkaitamme olivat silloin muun muassa Kemiran ja Outokummun tehtaat Kokkolan suurteollisuusalueella sekä LKAB:n rikastamo Ruotsin Kiirunassa.

Vuonna 2009 olimme ensimmäistä kertaa tekemisissä koneohjauksen ja Scanlaser / Leica Geosystemsin kanssa. Sittemmin olemme saaneet olla tiiviisti mukana kehityksessä, voimme tätä nykyä tarjota maarakennusalan yrittäjälle mahdollisuuden teknologian hyödyntämiseen projektin koosta riippumatta. Henkilökunnan ansiosta olemme pysyneet mukana kehityksessä siitä olen kiitollinen, sanoo Hagman

Maanmittausta ja metsästystä
"Yksi ei muutu, sydän sykkii edelleen lujasti metsästyselle"
Hivenmetsästys on myös tiimityötä, kuva viime syksyn metsästyksestä taustalla hirvikoira Jarru

Palveluista – Maanmittaus on ydinosaamista meille teemme rakennus- ja infra mittauksia oikeastaan projektin koosta riippumatta. 

Koneohjaus on yksi monista palveluistamme. Hallitsemme kaikki Suomessa tunnetut koneohjausjärjestelmät, kuten SCANLASER/Leica Geosystems, TRIMBLE/Sitech, NOVATRON ja TOPCON. Nykyään kaiken rakentamisen on tapahduttava nopeasti ja esivalmistusta (prefab) käytetään paljon. Tämä edellyttää suunnittelijoiden ja rakentajien käyttämiltä mittatiedoilta suurta tarkkuutta.

UAV kuvaus ja 3d laserkeilausta olemme tehneet vuodesta 2004 käytössämme on paras tekniikka. UAV-kartoitus ilmasta käsin lyhentää työaikaa ja mahdollistaa DSM pistepilven ja georeferoidun ortomosaiikin luomisen. Pistepilvestä muodostettua pintamallia käytetään tehokkaasti esimerkiksi suunnittelun pohjana tai tilavuuksien laskennassa.

Kantavuusmittaukset suoritetaan Loadman ja levykuormitus laitteistolla. Näillä varmistetaan että perustukset ovat tehty oikein ja soveltuvat niiden käyttötarkoitukseen. 

Asiakkaamme tarvitsevat meiltä yhä useamman tyyppisiä palveluita. Näitä ovat muun muassa erilaiset kontrollimittaukset, massalaskennat, levykuormituskokeet, kaapelinäytöt, koneohjauksen tukiasemien perustamiset ja niin edelleen. 


Utmärkning av ny dikesdragning längs Gloppet

Två polare, GPS: en i handen, underbart väder med mycket snö. Så kan man kort sammanfatta denna dag. I 10 minus grader plumsade vi genom snön för att märka ut en ny dikesdragning runt Gloppet i Singsby, Korsholm. Detta för att bibehålla vattenståndet i de närliggande sjöarna och undvika översvämningar.

Vi fyllde pulkan med käppar som skulle räcka för den drygt 800 meter långa sträckan och gick iväg. Snön var platsvis upp till knäna, men tur var i alla fall att pulkan hölls på ytan. Vi kämpade på och slog ner käppar längs med dikeslinjen vartefter vi tog oss framåt. Vi hamnade att gå över diken och genom träsk, vilka alla hade lite väl svaga isar på sig. Det resulterade förstås i att vi gick igenom isen ett antal gånger. En av oss hade i alla fall vattentäta stövlar på sig, den andre hade så småningom blött om fötterna. Som tur var blev vi färdiga förrän någon av oss förfrös. Vi tog oss tillbaka till bilen för att åka och byta till torra kläder och sedan vidare på lunch.

Den fina fredagsförmiddagen var avklarad och märkningen utförd. Job well done!


Introduktion av Vasa

Välkommen till oss!

Kul att du har hittat in på Ostromaps blogg!

Här kommer i framtiden att publiceras mer eller mindre arbetsrelaterade inlägg från alla våra verksamhetsställen, intressanta saker som händer inom organisationen eller kanske historier från arbetsfält eller resor som blivit gjorda i arbetets tecken. Inläggen kommer vara mer lättsamma för att ni ska få en bild hur det är att arbeta på Ostromap. Tanken är att dessa inlägg kommer vara på eget modersmål, så både finska och svenska texter kommer förhoppningsvis att skrivas.

Tänkte ta tillfället i akt och berätta lite om oss här i Vasa, vad vi sysslar med och vem som håller till här. För tillfället är vi sju stycken heltidsanställda, som är uppdelade i två avdelningar; en mätavdelning och en maskinstyrningsavdelning.

Vår mätavdelning består av Andreas, Kim och Fredrik. Vi utför infra-, bygg- och specialmätningar samt kartläggningar och andra relaterade mätningar. Andreas fungerar som koordinator av arbetsuppgifter och har hand om kundkontakten, medan Kim och Fredrik har hand om arbetet ute på våra arbetsfält och bearbetning av mätdata.

I andra änden av lokalen sitter Marcus, Jonas, Jasmine och Jesper. De har hand om allt med maskinstyrning. Marcus fungerar här som deras koordinator. För kundservicen och telefonhjälp åt chaufförer står Jesper och Jasmine, och Jonas gör främst sammanställningar av kvalitetsmätningar och skapar modeller. Uppgifterna flyter på lite kring alla personer, speciellt med tillverkningen av modeller för grävmaskinernas maskinstyrningssystem.

Den luftiga lokalen vi befinner oss i är belägen på Tegelbruksgatan i Vasa. Här har vi en stor White board tavla, på vilken vi håller reda vad som har gjorts, och vad som skall göras inom arbetet. Detta så att alla kan följa med vad som händer. Som underhållning har vi (utöver varandra) en dart tavla, där hårda matcher har gåtts, inte minns på de TYKY-dagar som vi har några gånger om året. På TYKY-dagarna brukar vi tävla mot varandra i olika individuella sporter såsom tennis, badminton, pingis och dart förstås. På samma gång som vi får lite motion, bygger vi starkare relationer med varandra. Dessa dagar har alltid varit väldigt uppskattade hos personalen.

Vi har blivit en väl sammansvetsad grupp människor under åren, och trivs väldigt bra tillsammans.

Följ gärna med oss vidare här på bloggen eller på Instagram för mer historier om arbetet och livet på Ostromap!